Palvelut
Keskilinjalla – kehonhuoltoa kehoa kuunnellen
Olen Keskilinjalla-yrityksen takana toimiva kehonhuollon ammattilainen. Teen hoitoja sekä ihmisille että koirille yhdistäen osteopaattista ajattelua, hierontaa ja muita manuaalisia menetelmiä.
Työskentelyni pohjautuu kehon kokonaisuuden ymmärtämiseen
– siihen, miten liike, kuormitus, palautuminen ja arki vaikuttavat toisiinsa.
Hoito on aina yksilöllistä ja etenee rauhallisesti, kehoa kuunnellen.
Asiakkainani käy niin aktiivisia harrastajia kuin tavallista arkea eläviä ihmisiä ja koiria.
Usein vastaanotolle tullaan, kun kehossa on tapahtunut pieniä muutoksia – liikkuvuus on vähentynyt, palautuminen hidastunut tai jokin tuntuu “erilaiselta” kuin ennen.
Keskilinjalla syntyi halusta auttaa ymmärtämään kehoa paremmin ja tukemaan sen toimintaa ennen kuin ongelmat kasvavat suuriksi.
Ystävällisin terveisin
Maria Vuolukka/ Keskilinjalla
Y-tunnus 1809628-2
Keskilinjalla linkistä pääset tutustumaan hoitoihin sekä varaamaan ajan.
Koirilla hierontaa käytetään ennaltaehkäisevänä, palauttavana, parantavana ja rentouttavana hoitokeinona. Hieronnalla on kokonaisvaltainen vaikutus koiran hyvinvointiin, aina lihaksista hermostoon. Myös venytykset ovat tärkeä osa hierontahoitoa.
Vaikka koiran kanssa ei aktiivisesti harrastettaisi, on koira silti hyvä tuoda hierontaan säännöllisin väliajoin. Vastaanotolle ovat tervetulleita kaikenkokoiset, -ikäiset ja -rotuiset koirat, niin urheilukoirat kuin kotikoiratkin!
Hierontaa käytetään muun muassa
Venytykset ovat tärkeä, ammattitaitoa vaativa osa hierontahoitoa, joilla pyritään palauttavaan ja vammautumista ennaltaehkäisevään tavoitteeseen. Loukkaantumisten / leikkausten ja liikuntatapaa muuttavien sairauksien yhteydessä venytyksillä pyritään palauttamaan normaalia liikerataa sekä lihasten ja nivelten toimintaa.
On olemassa sairauksia ja vammoja tai niiden varoaikoja, jolloin ei voida hieroa tai venytellä. Siksi olisikin tärkeää käyttää aina ammattitaitoisia, koulutettuja koirahierojia.